tiistai 30. kesäkuuta 2015

Puron loppu

Päätin käyttää tuon kesäsäkkiin ja joogasukkiini käyttämäni Puro Batik- langan aivan loppuun. Mulla oli sitä neljä kerää ja oon joskus ostanut sen alekorista 2 euroa kerä. Kassin ja sukkien lisäksi tein siitä vielä kännykkäpussin, hiuspannan ja vielä riitti muutama kierros jämäpöllöön. Ei ollenkaan huonosti kahdeksalla eurolla =D
Kännykkäpussi



Tämän pikkupussin ohjeen otin täältä. Pinterestin kautta löytyi ja oli mahdottoman helppo ja nopea.
Seuraavaksi väänsin sen hiuspannan, mut se ei oikein onnistunut. Ajaa kuitenkin asiansa ainakin kotioloissa.




















LOPPU...viimeinkin
Loppu päätyi jämäpöllön päähän. Pöllöön päättyi myös monta muutakin lankakerää.
Jämäpöllö
















Mukavaa viikon jatkoa!!

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Päivän pizza ja pari tipua

Pingku
 Tän vuoden aikana näitä amigurumeja on tullut tehtyä. Täs olis pari lintua joiden kuvat on jääny julkaisematta.
Tän pingviinin tein työkaverilleni. Siitä piti tulla avaimenperä, mut kaveri kasvoi hieman liian suureksi siihen, joten sai paikkansa kassissa.
Pöllön taas tein omaksi iloksi. Noita amigurumi ohjeita on netti täynnä. Nääkin ohjeet on jostakin. Nyt en vaan ikävä kyl enää muista, et mistä.
Pölö
Yhtään en nyt tiedä miten nää aiheet sopii yhteen, mut samaan aion lykätä.
Viikonloppuna tein yllättävän hyvän löydön. Ruokapuolelta. Meinaan Lidlin valmiin pizzapohjan. Mukana tuli myös tomaattikastike, mut sen jätin käyttämättä ja tein ihan omat sörsselit päälle. Päivän pizza oli jauheliha, kinkku, pekoni, feta, ananas. Hyvää oli ja oikein laihduttajan unelma paketti =D

SYÖMÄÄN

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Joogasukat

Kesäsäkin jälkeen mul oli vieläkin jäljellä saman väristä Puro Batik-lankaa noin puoltoista kerää ja johonkin se täytyi hukata. Dropsista löysin joogasukkien ohjee, joten ajattelin vääntää sellaiset. Nää olikin helppookin helpommat =D
Ärsyttävä alku
Mä en sitten voi tykkää tosta sukkien aloittamisesta. Tuntuu, et aina on puikot solmussa. Toinen juttu, et en osaa oikein koskaan arvioida kunnol, et kuinka pal lankaa tarvitaan silmukoiden luomiseen. Joko lanka loppuu kesken tai sit sitä jää hirmuinen hukkalanka.

Valmista tuli ja lankaakin vielä jäi. Nyt sitten tilailemaan joogakurssia.

Kesäsäkki

Löysin kirjastosta todella loistavan ideakirjan ja tuosta kirjasta löysin myös ihanan kassi-idean. Innolla rupesin kassia vääntämään, mutta mutta...
Juu...ekan kerän jälkeen huomasin, et en taida saada aikaseks kirjan kuvan mukaista kassia. No höh!! Pienen mietiskelyn jälkeen päätin aloittaa aivan alusta ja tehdä hieman erilaisen kassin, vaik Oma Koppa-kirjan oliskin ollut hienompi. Pitää yrittää sitä sit joskus toiste uudestaan.
Onks täs kaks pannulappua??




Sitten vain ympäri ja ympäri ja ympäri!! Hieman välillä tuntui jo tylsältäkin.






 Toisessa kerässä tuli muutaman kerran hieman mutkiakin matkaan, mut niistä selvittiin.
Liian suuri baskeriksi =D

Sitten taas ympäri ja ympäri. Onneks ei ollut yks väristä lankaa. Olis muuten käynyt tosi tylsäks. Lankana käytin Novitan Puro Batikia.
Sohvan valtaaja
Välillä huomasin, et mun vakiopaikka sohvannurkassa oli vallattu. Onneks tää pikkuongelma oli helppo poistaa. Siihen tarvittiin ainoastaan muutama nakinpala tai pelkkä ruokakupin kolistelu. Jääkaapin oven avaaminen toimi myös =D
Valmis tuli
Enään ei pyörrytä =D
 No...ei tän kassin tekemiseen mennyt kuin muutama hassu ilta ja mullahan oli silloin loma joten koukku kävi välillä aamuyöhön asti.
Kassista tuli aikasta kiva. Värit on upeet. Lankaa meni hieman päälle kaks kerää. Ei Muuta kuin kesäsäkki olalle ja nauttimaan kesästä.













maanantai 22. kesäkuuta 2015

Minikorit

Kahden viikon loman aikana tuli virkattua kaikkea kivaa. Kuten myös parit minikorit isoäidin neliöistä.


Tohon harmaaseen koriin laitoin pojalle hieman pahvia ja sisään viisi vessapaperirullaa ja täytin ne pumpulipuikoilla ja sitten vessaan roikkumaan.
Sinivihreän korin tyttäreni varasi omille meikeilleen.
Mukavan nopeita tehdä ja jämälankoja sai käytettyä kivasti pois.
Ohjeen näihin löysin Pinterestin kautta. Harmaaseen koriin käytin villasekoitelankoja ja tuohon toiseen puuvillalankoja.

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Juhannusyö

 Juhannus sujui täällä susirajan takana oikein rauhallisesti. Tuli syötyä herkkuruokia ja nautittua jopa auringon paisteesta, vaikka välillä kyl ripsotteli vettä.
Parasta juhannuksessa oli yö. Lapset olivat mennett nukkumaan ja täällä ei oikein liikkunut ketään. Ulkona oli mukavan lämmin ja aivan tyyni. Oli hiljaista ja kaunista. Muutaman kuvan muistoks kävin pihalla ottamassa.
Toivottavasti myös suurimmalla osalla suomalaisista juhannus oli myös yhtä rauhallinen.




perjantai 19. kesäkuuta 2015

Eilen raparperiä...tänään ruohosipulia!!

Pakkohan näitä sapuska kuviakin on tänne lätättävä, koska tällä hetkellä oon ylpeä itsestäni, että oon saanut jotain herkullista aikaseksi. Olenhan tän maan kehnoin kokki.
Perunasalaatti

Kinkku-pastasalaatti
Tänään oli sitten vuorossa juhannuspöydälle salaatit. Olin jo monta viikkoo sitten päättänyt, et teen ne tänä vuonna itse, enkä osta valmiina.
Eilen keittelin sit suuren kattilallisen uusia perunoita ja tänään niistä syntyi toi viereisen kuvan sotku. Ohjeen otin hieman sieltä sun täältä ja lisäsin sinne vähän joka ohjeesta. Salaatin kastikeen otin Hellapoliisin ohjeista.




Kinkku-pastasalaatin ohjeen kävin nappaamassa Valion sivuilta.
Kumpaankin salaattiin tuli reilusti ruohosipulia, joten olkoon se tämän päivän sana =D
Molemmat salaatit oli herkullisia, koska jo äsken pikkuisen niitä koe maistoin. Täytyyhän mun tietää, et mitä perheelleni huomenna syötän. Oi joi...meinaa jo nyt iskeä nälkä.
Kyl näil eväillä pitäis yks juhannus pärjätä ja onhan tuol kaapis viel vaik mitä herkkuja grilliin.

torstai 18. kesäkuuta 2015

Patalappuja ja tiskirättejä!!

Iski hirmuinen virkkausvimma. Nyt on virkattava kaikkee pientä ja nopeaa.


















Jämälankarullat saavat kyytiä. Oon käyttänyt näihin sekä puuvillalankoja, että kaikkee muuta mahdollista. Saa nähdä kuinka moni niistä jää kattilan pojaan sulaneena =D

  Ylimmäiset on mun mielestä parhaimmat tai mä tykkään niistä eniten. Kaikki lappuset on tehty tuplasti eli noi moni väriset on toiselta puolelta yksvärisiä.

Ainoastaan kahteen muistin virkata ripustuslenkin, mut eiköhän noita voi ilmankin käyttää. Mun omat patalaput on laatikossa.

Sitten patalappujen jälkeen halusin koittaa miten virkattu tiskirätti onnistuu ja miten sellainen toimii käytännössä. Tilasin itselleni bambulankaa, mut en jaksanut odotella niiden tulemistä, joten kipaisin lähikaupungin Prismaan ostoksille.



Näistä tuli mun mielestä kivoja, vaik lanka oli mun mielestä tosi löpsöä virkata. Varsinkin toi vaaleanpunainen. Nää langat on Novitan bambua. Sitä ilmeisesti löytyy vielä kaupoista,
 vaik mun käsittääkseni valmistus on lopetettu.






Ohjeita tiskirätteihin löyty netistä, vaikka kuinka paljon. Näitten ohjeet on otettu Puikkoillen, koukkuillen, Prinsessajuttu ja Hannamaista blogeista.





Nyt sitten taas koukku käteen ja tekemään uusia juttuja. Niistä tuleekinkin sit juttua hieman myöhemmin.
Apua kahden viikon loma loppuu kohta. Noh...onneks on viel neljän viikon loma edessä päin. Toivotaan, et säät lämpeis, ettei tarttis ihan vielä kaivaa sukkapuikkoja esiin.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Päivän sana on RAPARPERI!!

Tänään on tullut leivottua ja tehtyä jotain muutakin herkullista.
Mamman raparperipuskassa voi huoleti käydä pikkuvarkaissa. Ei kukaan huomaa, jos muutama varsi puuttuu.
No...ei vaan!! Ihan luvan kanssa kävin muutaman varren katkomassa.
Jaahas...mitäs näistä sais aikaseks. Eikön jotain keksitä, kun käytetään nettiä apuna.


Ensimmäseksi syntyi tämmönen piirakka Tarun Taikakakkut-blogin ohjeita käyttäen. Toi olikin mulle ihan uusi tuttavuus. Sekä blogi, että piirakka =D. Taidan käydä Tarun Taikakakuissa useimminkin. sillä sinne jäi aika monta herkullista ohjetta odottamaan.
Sitten laitettiin hetkeks raparperit syrjään ja vuoron sai Nallen sämpyläruudut. Ohjeen huomasin Nallen kaura ja ruis-puuro paketista.

Samalla, kun noi ruudut pötköttivät uunissa. Aloin valmistaa kuplivaa raparperisoodaa. Siitä tulikin melko kirpsakkaa tavaraa. Seuraavalla kerralla lisään hieman sokeria. Ohjeen soodaan otin Me Naiset-lehdestä 24/15 eli viime viikolla ilmestyneestä.
Vieläkin oli raparperejä pöydällä, joten niistä väänsin viel iltahämärissä Brita-kakun.
Ei muuta kuin SUUT MAKIAKS!!

Kesäisiä kortteja

Muutama kortti jotka oon tehnyt lämmittämään edes hieman tätä koleaa alkukesää.


Nämä kolme korttia meni pienten kiitoslahjojen kera poikani eskaritädeille kiitokseksi mukavasta eskarikaudesta.
Tämä kortti lähti työkaverini mukaan, kun hänen työsopimuksensa meillä loppui ja hän lähti haistelemaan uusia tuulia.
Tyttäreni ystävän rippikortti.