sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Päiväkodin marraskuu

Päiväkodissa marraskuun teemana oli metsä ja siitähän teemasta saa vaikka mitä kivaa kehiteltyä. Meidän ryhmä kävi metsäretkillä eväiden kera. Piti metsäisen tietokilpailun ja levyraadin. Satujumpassakin oltiin metsäisillä poluilla ja tietysti myös askarrelltiin. Tässä olis metsäistä taidetta.










Ketut pääsi ikkunoiden väliin toivottamaan tulioita tervetulleiksi päiväkotiin. Ketut on tehty paperirullista ja silkkipaperista.




Pienryhmissä työkaverini askarteli lasten kanssa näitä ihani pöllöjä. Lehdet siipinä ja masussa on kävyn siemeniä. Jokainen lapsi sai leikata pöllön aivan itse. Ei siis ollut valmiiks piirrettyä mallia. Siksi pöllöistä tuli kaikista aivan erinäköisiä ja kokoisia.


Piirreltiin karhuja ohjeiden mukaan sanomalehteen ja sitten revittiin ne irti.


































Sitten vielä jäätelötikuista pupujusseja.
Tälläistä marraskuussa töissä.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos...vien terveiset taiteilijoille. Lapset onnistuu aina tekemään kaikista oman näköisiään, vaikka malli on kaikille sama. Ihan supereita =D

      Poista