Mä oon nyt innostunut tekemään pieniä kirjasia. Äitienpäiväkorteista mummille ja mammalle piti huolen meidän touhuryhmä eli lapset. Mä oon yleensä ostanut isoäideille äitienpäivänä kukkasen. Tänä vuonna sain lahjaidean YouTubesta jonne Amalia oli tehnyt videon vessapaperirulla-albumista.
Kumpikin meidän perheen isoäideistä on kovia touhuamaan puutarhassa ja ovat varsinaisia viherpeukaloita. Tein siis kummallekkin pienen kirjan kukista. Lapset valitsivat kummallekkin neljä erilaista kukkasiemenpussia ja niistä kukkasista kokosin kirjat. Lopuksi laitoin siemenpussit litistettyjen ja koristeltujen paperirullien sisään.
Toivottavasti kuva kertoo enemmän, kuin mun selostustus.
Löysin myös netistä uuden (mulle uuden) haastehaasteblogin nimeltään Askartelupajan haastaa ja ajattelin osallistua näillä pikkukirjoilla mukaan seuraavaan haasteeseen. Ihan en kyl ole varma, että käykö nää kirjat siihen, mut koitetaan.
Tän kerran haasteen aihe oli BINGO
ja mun rivi on NUMERO-KUKKANEN-AALTOPAHVI. Kirjojen kansista löytyy nuo kaikki.
Tässä vielä kirjat yksitellen
Kiva, että löysit haasteblogiini ja aivan kaikki työt kelpaavat haasteeseen kunhan annetussa aiheessa pysytään. Saa olla kortteja ja mitä tahansa paperiaskarteluja, kaikenlaisia käsitöitä ja valokuvatkin käy.
VastaaPoistaIhastuttava idea ja toteutus nuo pikkukirjaset siemenpusseineen, varmasti isoäidit ovat ilahtuneet!
Kiitos osallistumisesta haasteeseen, toivottavasti tulet toistekin ja oikein hyvää Äitienpäivän iltaa!
Hienosti toteutettu haaste. Ihana idea myös sinulla lahjaksi.
VastaaPoista