sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Matkalla maailman ympäri

Helmikuussa kierrettiin päiväkodin lasten kanssa maailman ympäri. Ensin jaettiin hienot passit jokaiselle ja niihin kirjoitettiin omat nimet ja syntymäaika. Matka lähti käyntiin, kun ensin matkustettiin Lontooseen. Lontoosta kuunneltiin kirja ja yksi lapsi sai kertoa oikeesta matkastaan Lontoossa. Sitten askarreltiin Lontoon juliste
Muistoja Lontoosta
HUUUIIII
 Sitten matka jatkui Kiinaan. Se olikin jännä paikka. Me ihmeteltiin varsinkin kiinan muuria, joka on niin valtava, et näkyy avaruuteen asti.
Selvitettiin myös mikä oli jokaisen kiinalainen horoskooppi. Mä olin hevonen.
Kiinasta muistoksi askarreltiin lohikäärme ja samalla juhlittiin kiinalaista uutta vuotta kuuntelemalla perinteistä kiinalaista musiikkia.

Aikas hurjan näköisiä kavereita saatiin muistoksi Kiinasta ja passiinkin tais tulla lohikäärme-leima.
Lohis =D
Kiinasta matka jatkui Australiaan ja siellä poikettiin sellaiseen pieneen kaupunkiin, kuin Sydney. Siellä sitten ihmeteltiin Australian eläimiä. Nähtiin koala ja kenguru. Lapsille vedettiin Australia-jumppa. Ikävä kyllä täältä piti lähteä, niin kiireellä, et muistoksi saatiin vain leima passiin.

Seuraavaksi mentiinkin hieman kylmempään paikkaan eli Etelämantereelle. Haluttiin käydä moikkaamassa pingviinejä ja niitähän lähti jokunen mukaan päiväkodin ikkunaan.
Yy, kaa, koo....

pingviinit on täällä...joo!!
Etelämantereen jälkeen suunnattiin äkkiä johonkin lämpimään. Lennettiin Afrikkaan ja siellä käytiinkin muutamassa paikassa. Eka paikka tais olla Namibia. Siellä me päästiin mukaan oikean alkuasukas heimon matkaan ja saatiin tehdä itsellemme afrikkalaiset naamiot.


Sitten seikkailtiin vieläkin Afrikassa ja lennettiin Egyptiin. Siellä olikin paljon ihmettelemistä. Oli valtavia pyramideja, kameleite ja sun muuta. Egyptissä opeteltiin kirjoittamaan oma nimi hieroglyfillä. Aikas moisia koukeroita tuli.
Afrikasta lennettiin sitten Pohjois-Amerikkaan ja siellä käytiin ihan ekaks elokuvissa. Oli popcornia ja hieman colaa. Elokuvista siirryttiin intiaanien alueilla ja maalattiin kallion seinämään omat luolamaalaukset.














Viimeinen kohde olikin sitten Etelä-Amerikka ja siellä mentiin sambaamaan Rion kaduille. Työkaverini on joskus muinoin ollut mukana sambaryhmässä ja opetti meille askeleita ja mukana oli myös upea puku.
Sitten palattiin Suomeen passi täynnä hienoja leimoja. Oli muuten tosi hieno reissu. Varmaan lähdetään uudestaankin matkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti