sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Avaruutta ja kauhua

Töissä meillä oli lokakuun teemana avaruus, numerot 1-5 ja pelko. Näihin aiheisiin liittyen tehtiin askarteluja, tehtäviä ja paljon muuta mukavaa. Täs olis lokakuun parhaimpia paloja =D
Ensimmäiseks askarreltiin raketteja. Väritettii kalvot ja niiden päälle liimattiin kartonki josta oltiin pistelty raketti irti. Hieman erilaisia materiaaleja.













































Pullien avaruus
Sitten tehtiin seinälle avaruus. Siitä löytyy ryhmätöinä tehdyt planeetat, tähtiä joiden sisällä on jokaisen lapsen oma tähtimerkki ja lisää raketteja.

Ufojakin tehtiin. Nää kuului jo hieman pelkoteeman piikkiin. Jokainen lapsi sai itse suunnitella oman pelottavan avaruusolionsa kuskiksi ufoonsa.













Meidän ryhmän aikuiset esitti lapsille monta pientä pätkää tunnetuista saduista ja lasten piti arvata mikä satu oli kyseessä. Mä sain kunnian olla punahilkka sadussa susi. Kuvan ottohetkellä mummo on jo syöty lounaaksi ja Punahilkkaa odotellaa.
Yhtään ei ehditty näytelmiä harjoitteleen. Eika suunnitteleen, mut hauskaa oli ja lapset olivat aivan innoissaan. Ilmeisesti vedetään koko päiväkodille Punahilkasta jouluversio ens kuussa.
Sitten alettiinkin valmistella tulevia Halloween-juhlia. Tehtiin kummituksia.


Näistä kummituksista tuli kyl ihan tekijöidensä näköisiä. =D














Ettei kuitenkaan pelottavat asiat häiritsisi yöllä unia, niin valmistettiin unisieppareita.

Sitten olikin odotettujen Halloweenbileiden aika. Syötiin herkkuja ja kisattiin kauheissa kisoissa esim. verisen kiven syönnissä.
päiväkodin kauhu
koulun kauhu


Meidän perheen kauhukaksikko lähdössä juhliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti